Rakkaus keskiviikko, Mar 17 2010

Kun minulta ennen kysyttiin kuka on minulle tärkein eläin oli vastaus hyvin helppo, Hopi tietenkin. Nykyään vastaus ei ole enää helppo, Hopi on tottakai ikuisesti minulle mamman oma pieni sikapoika ja rakastan sitä valtavasti vaikkei se omani olekkaan. Ikävä on kova mutta olen onnellinen siitä millaisessa kodissa se on nykyisin, ennenkaikkea – millaiset ihmiset sen omistaa. Hopilla on todella hyvä olla ja minun ei tarvitse huolehtia onko pojalla kaikki hyvin. Olen kokoajan ajankohtaisesti perillä miten ukko jakselee ja olen erittäin tervetullut katsomaan ja ratsastamaan poikaa. Jos he ovat epävarmoja minulta kysytään neuvoa ja niin pois päin eli saan edelleen olla edelleen rakkaan sikapojan elämässä tiiviisti mukana vaikken jokapäivä pääse venyttelemään pojan vinoa nenää.

Viimeisiä pusuja poju minun omistuksessani

Pakko se on myöntää että tärkeimmän eläimen paikka on vallannut joku ihan muu. Kokoa on huimasti vähemmän mutta sydän on varmasti suurempi kuin kenelläkään maanpäällisellä olennolla. Tämä pieni kahden kilon mötikkä on mamman oma pieni kultainen Sara – kaiken “pahan” alku ja juuri, se suloisin jolla on kamalasti etuoikeuksia. Koin isoimman mahdollisimman onnenpotkun löytäessäni Saran, onneni on suuri saada jakaa elämäni tuon pienen otuksen kanssa.

Pieni ensimmäisellä tapaamiskerralla

Kun näin Saran ensimmäisen kerran jännitin kuin pikkulapsi, intoa täynnä ja ehkä pikkiriikkistä pelkoa tuntien. Sara oli ihana, iloinen pieni suloinen kirppu. Voi onnea kun Pirjo lupasi minulle tytön jvarata. Kun sain varmistuksen siihen että saan Saran noin viikon päästä ensikohtaamisesta hypin ympäriinsä kämppää, soitin Jimille, äitille ja varmasti jolloinkin muulle myös. Hui kamala, muutaman päivän päästä minulla olisi haukku. Siskoni Jenni lähti mukaan hakemaan, kirjoitimme paperit ja matka uuteen kotiin sai alkaa äidiltäni lahjaksi saamassa kopissa. Ensimmäisenä päivänä Saraa jännitti kamalasti mutta tyttö rauhoittui kun otin sen rintani päälle, silittelin ja juttelin. Näin myös nappulat maistuivat ihan hyvin.

Kun Saran ensimmäisen kerran alkoi kävellä itsekseen hihnassa olin super ylpeä! Tyttö oppi todella nopeasti ja voi, pian se kulki häntä heiluen minun edellä. Mamman niin hieno tyttö. Kun eka pisu tuli hihnassa olin niin ylpeä tytöstäni, kaverini oli ihan  ymmällään että oleko minä seonnut, elämän suuria riemuja kun koissulle tulee pisu hihnan päässä? No on koska ei se sitä ennen osannut! Kerrostalo aikoina Sarasta oli huisin pelottavaa alkuun kun posti tuli, mutta pian se tottui ja ei enää noteerannut. Ikinä se ei hauku, muutin monien ihmisten mielipiteen chihuista Saranan avulla. Kun muutimme rivitaloon Sara innostui, JEE oma piha. Se kuitenkin haistoi pihalla veljeni koiran hajut ja tuli hyvin vikkelästi takaisin terassille. Meni tovi ennenkuin Sara uskalsi ottaa pihan omakseen.

Sarasta kylmä maa on kamalaa

Ei ole mitään niin ihanaa kuin tuo pieni kirppu kainalossa tuhisemassa, se työntää päänsä kaulan ja olkapään väliin ja tuhisee niin maan kauhiasti, välillä se myös kuorsaa ihan hirmuisen vaimeasti. Kunnon unilääke, pitäisiköhän nauhoittaa ja markkinoida uutena unilääkkeenä, minulle se ainakin tepsii! Ei ole toista koiraa joka on niin iloinen kun äiti tulee kotiin, Sara usein jopa itkee onnesta, häntä heiluu niin että koko pylly pyörii, se aivastelee välillä ja tepastelee ihan hurjasti! Se saa minut niin kamalan onnelliseksi. Kun istun koneella  Sara haluaa usein laatikkoonsa, se pomppii kahdella jalalla ympärilläni niin kauan että huomaan  ja nostan , siellä saa olla muita ylempänä ja rauhassa. Ylin kirjoituspöydän laatikko on siis pehmustettu pyyhkein ja minun vaattein jotta Saralla olisi pehmeä alusta! (okei, Säde saa nauttia välillä Saran seurana laatikon ylellisyydestä). Sara saa myös vallan mainioita aivastelu kohtauksia kun se innostuu, suu on hymyssä korviin saakka ja aivastelee useita kertoja niin että pääkin menee mukaan ja koira heilahtaa taaksepäin. Sara siis taitaa olla allerginen liialle intoutumiselle. Niin ja unohtamatta lipoiskohtauksia, välillä Sara lipoo huuliaan ylöspäin niin että koko nenä peittyy. Kuuluu vain lurps lurps kamalan nopeasti kun kieli käy kauhiaa vauhtia ja tätä voi kestää tovin jo toisenkin.

Tämä pieni tirriäinen on minulle niin kovin tärkeä, vaikka tietenkin myös muut ovat mamman ihania ja tärkeitä mussukoita on Sara se numero ykkönen, poikkeuksetta! Sitäpaiti – Sara osaa istua kun käsketään ja muut ei!

Sangen edustava kuva sarasta unilaatikossa

Jottei koko päivitys menisi ihan Saramaiseksi niin yleisesti ja nopeasti vielä muut kuulumiset. Nami on rohkaistunut ihan huuuurjasti ja olemme aloittaneet pöytäharjoitukset. Siitä tulee vielä jotain, fiksu se on ainakin! Pyrden maha kasvaa ja venyy, paljonkohan siellä on vai onkohan se vain läski? Niin olenkohan edes maininnut että Pyrykin on tiine, kaikki meni vaan Säde hömpötykseksi ennen pentuja joten tälläinenkin olennainen asia on jäänyt mainitsematta. Sillä on laskettu itsenäisyyspäivän tienoilla. Ja öö. Muuten meillä menee hyvin samanlaiseen tapaan, huomenna katsomaan pentuja ja ottamaan kuvamateriaalia lisää. Laitan tähän nyt kuitenkin muutaman loppuvirkistyskuvan suloisista vaavoista.

Toukat <3

Tyttö1 - Poika - Tyttö2

Ahnaasti maitobaarilla

Ylpeä äiti - tänään taas näköjään tälläinen "edustavien" kuviaen julkaisu päivä!

Jätä kommentti &#187;

 

Valvomista maanantai, Mar 8 2010

Sunnuntaina oltiin siis siellä Lahdessa kolmen koiran kera. Kakka reissu heti alkuun koska minulle aamuherätykset ei ole nannaa, vieläpä se kellojen vaihto sählinki siinä joten heräsin kiltisti 04.30 eli tunnin liian aikaisin. Ja tajusin tietysti vasta viideltä enkä uskaltanut enää nukkumaan ryhtyä. Pääsin matkaan ajallaan, tosin tuli jopa vähän kiire, laskeskelin minulla olevan rutkasti aikaa ja datailin koneella. Matka meni ihan okei mutta olin muistanut Viksun eli Hopin uuden omistajan osoitteen väärin, soitin ja sain ajella vähän lisää kunnes viimein löysin perille. Noh, tallinomistaja oli soittanut että Hopotin on loukannut jalkansa joten Viksu lähti sinne, minä sain yrittäöä itsekseni löytää näyttelypaikan. Ja arvaten en ollut pistänyt osoitetta ylös koska ajattelin tietysti saavani neuvon perille. Onneksi sain osoitteen sinne lähelle ja löysin perille.

Sara näyttää syksylle kieltä

Päästiin kehän laidalle ja minua jännitti jostain syystä ihan hulluna, manasin jo koirien määrää mutta kun Pyryn sain kehään hellitti jännitys. Pyry käyttäytyi hyvin. Boorista sen sijaan jännitti ihan kamalasti ja koko homma meni ihan penkin alle. Hyvän se sai joka on minusta jopa ihme siihen pojun jännittämisen määrään nähden. Nooh, alan käyttämään sitä mätsäreissä kunhan kerkiän ja vasta sitten virallisiin kun mätsärit sujuvat. Sara esiintyi paremmin kuin koskaan ikinä, Viksukin pääsi ennen Saran vuoroa paikalle ja hän napsi kuvia, pitää muistaa pyytää niitä. Saran jälkeen lähdimme katsomaan Hopotinta, pahan näköinen haava mutta kyllä se siitä. Jo maanantaina sain viestiä että heppa kävelee paremmin ja loppuviikosta olivat päässeet jo varovasti selkäänkin. Navi teki loppumatkasta tenän ja eksyin lahjakkaasti. Olin itkun ja raivon partaalla kotiin päästessäni ja hyvin onnellinen että olen kotona.

Pyry: EH – “Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Tiivis runko. Liikkuu jäykästi takaa ja kääntää kinnerkulmia ulospäin. Hyvä karvapeite.”
Booris: H – “Pitkärunkoinen uros. Kallo saisi olla pyöreämpi ja otsapenger voimakkaampi. Kuono osa saisi olla lyhyempi ja alaleuka leveämpi. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Pitkä lanneosa. Käyttäytyy arastellen.”
Sara: EH, AVK3 – “Hyvän tyyppinen, reippaasti esiintyvä narttu. Hyvä pää ja kaula. Riittävät kulmaukset edessä ja takana, mutta etuosa saisi olla tiiviimpi. Vankka runko. Pysty lantio. Liikkuu hyvin takaa, edestä löysästi. Esiintyy hyvin.”

Susu - Säde - Sara = S-rykmentti

Vein Booriksen kotio tiistaina ja suunnitelmat muuttuivat sen verran että nappasin mukaani Tuiskun, jonka piti tulla minulle vasta Säteen lähtiessä kasvattajalle. Niin, olenkin unohtanut mainita että ajatuksena on pitää Säde kotona joko synnytyksen alkuun tai laskettuun päivään saakka. Ihan sen takia että Sämpylä on niin kiintynyt Saraan ettei mitään rajaa, turhaa aiheuttaa koiralle erostressiä ja sen vuoksi käynnistää synnytys liian aikaisin, varotoimenpide siis. Tuisku on veikeä ja hirmuisen energinen tyttönen, teki ensimmäisen pentueen hetki sitten ja vieroitus on juuri takanapäin, tämänkin kanssa siis tarkoitus on suunnata kehiin.

Tuisku ja pennut. Kuvan on ottanut kasvattaja eli Pirjo

Nämä ylläolevat tekstit on kirjoitettu 07.11.2010 yöllä valvoessani.

En ole tajunnut mittailla Säteen lämpöjä ja olin lauantaina 06.11.2010 menossa normaalisti ajatuksissani nukkumaan. Säde oli ollut koko päivän ihan normaali ja illansuussa mietin että hengitteleekö tyttö hieman raskaasti.  Mittasin lämmön, 37.4 eli hieman alakanttiin. Seurailin sitä noin tunnin välein ja hieman ennen kymmentä lämpö oli 36.4, yhdentoista aikaa 36.9. En viitsinyt enää soitella Pirjolle kun koira oli täysin normaali, ensikertalainen joten ajattelin kaiken etenevän hitaasti. Pirjo kuitenkin sattui tulemaan facebookkiin joten kerroin hänelle asiasta ja hänkin epäili että huomiseen menee, kertoi kuulemma pitävänsä puhelimen lähellä. Säde oli hyvin rauhallinen ja ei petaillut juurikaan, ainoa mitä petasi oli lähinnä sellaista kuopsutusta että epäilin jonkun lelun olevan sohvan välissä. Mitään ei tapahtunut joten kolmen jälkeen tätä kirjoitellessani ajattelin painua tunniksi pehkuihin. Säde kuitenkin kääntyi sopivasti ja “pyllisti” hieman ja huomasin hännän alla jotain punaista. Vesipussihan se siellä ja tähän tätiin tuli vauhtia.

Sara pentuna ja äitinsä "Siirin" kanssa. Tämä Pirjon ottama kuva saa korvata Säteen pentujen kuvia odotellessa.

Oltiin Pirjolla neljän maissa, Säde oli edelleen suunnattoman rauhallinen, hieman petaili enemmän ja välillä asettui nukkumaan. Minulla oli täysi työ pysyä hereillä mutta ihme kyllä pysyin kuin pysyinkin! Kuuden maissa alkoi tyttö näyttämään hieman työntämisen merkkejä, herätin Pirjon ja ajattelin sitten olevani väärässä. Ei kuitenkaan sillä 06.35 Säde synnytti maailmaan vaalean tytön, 132g. Oli uskomatonta huomata kuinka kullannupun äidinvaistot heräsivät saadessaan pennun viereensä, voi sitä putsaamista ja kuinka Säde käpertyi niin että vauva jäi tissien tykö ja vielä päänsä asetti pennun päälle jottei sille vain tulisi vilu. Todella hienosti löytyi tissi ja pieni häntä heilui kun maito oli niin hyvää!

Säde alkoi reilun puolentunnin kuluttua työntämään uudelleen mutta hieman laiskasti, pelkäsimme jo että pentu jota neiti pusersi maailmaan olisi kuollut kun ei tuntunut etenevän homma lainkaan. Annoimme oksitoonia 0,3mg ja pian sen jälkeen syntyikin ihan hieman alle yhdeksän maailmaan potra, sininen poika jonka paino oli 153g. Tälläkin kertaa Säde otti tulokkaan loistavasti vastaan ja myös poika löysi tissille loistavasti! Tämän jälkeen tyttö lepäili ja epäilimme että onko siellä vielä jotain vai ei. Olimme kuitenkin aika varmoja että yksi siellä vielä on, ainakin. Kahteen tuntiin ei tapahtunut juurikaan mitään, kävelytimme tyttöä välillä ja hinku vauvvojen luokse oli hirmuinen. Annoimme uudelleen oksitoonia hieman ennen yhtätoista ja n,11.00 syntyi maailmaan toinen tyttö, tummempi kuin ensimmäinen. Painoltaan 149g.

Oli uskomaton kokemus olla mukana, nähdä tuollainen maailman suuri ihme, pienten pentujen syntyminen, koiran äidinvaistojen heräämisen näkeminen. VAU! Olin ihan pökerryksissä onnesta ja hieman väsymyksestä, kyllä uni maistui kun kotiin pääsin! Tuo on sitä mitä tahdon tehdä. Unohtumaton, hieno ja mahtava kokemus! Ja ihme kyllä ei tuntunut pahalta jättää koiraa sinne, tyttö oli niin onnellinen tuore äiti ja kun kaikki näytti olevan loistavasti niin lähdin itsekkin tuoreena “mummuna” ajelemaan kotiin.

Tämä elohopea on nyt tuore, täydellinen äiti <3

2 Responses »