Hoitopaikka torstai, Syy 9 2010 

Olen saanut seurata läheltä kahden pienen haukun kasvamista sillä Lumia ja Laya ovat olleet minulla hoidossa kolmena päivänä tällä viikolla. Ihania pieniä vintiöitä kyllä painivat ja pitävät hauskaa keskenään ja Sara on seuraillut naperoiden menoa tarkkaavaisena ja ymmärtäväisenä. Välillä kaikki kolme menevät pehkuihin yhdessä samaan petiin sulassa sovussa.

Painikaverit

Miksi puhun kolmesta? Olen ollut maanantaista asti ilman Säteen seuraa sillä se jäi astutukseen kasvattajalle. Säde on ihan valmis ja sunnuntaina ei ollut kaukana että olisi tärpännyt, mutta pojalla oli niin kova meno päällä ettei homma ottanut tulta allensa ja kun kokeiltiin toista urosta ilmoitti Säde ettei se kelvanut arvon daamille, hampaat vilahtivat esiin. Maanantaina kokeiltiin taas ja päädyttiin että jätän Säteen ainakin päiväksi hänen luokseen ja illalla päätettiin puhelimitse että Säde on alustavasti perjantaihin siellä, jos tuntuu että homma on paketissa ja näin voin hakea koiran aiemmin. Maanantaina oli astutus onnistunut, lopussa oli jotain sählinkiä ollut mutta tiistaina sain ilokseni viestiä että astutus oli mennyt hyvin. Toivotaan nyt että kaikki mennee hyvin ja saan tiineen koiran kotiin. Ja jos ei nyt tärpännyt niin sitten ensijuoksuun uudelleen yrittämään.

Öööö. siis mitä noi kaks ipanaa tekee?

Sara on ollut hieman hämmentynyt Säteen yhtäkkisen katoamisen seurauksena. Vaisu ja hieman arka, karkaa hyvin helposti tietokonepöydän / sohvan alle piiloon vaikka mitään syytä moiseen ei ole. Sen vuoksi onkin oikein hyvä että Lumia ja Laya ovat olleet meillä päivähoidossa, Sara on saanut seuraa ja piristynyt silmissä. Mitäköhän sitten kun Säde menee tekemään pentuja. Itse ei ole ehtinyt edes miettimään ikävää koska on yrittänyt hyysata ja pussailla Saran kanssa minkä jaksaa. Sara on päivittäin laatikossaan äiskän kanssa dataamassa ja saa minulta ja Jimiltä osakseen hirmuisesti pusuja ja yksin ei sen ole tarvinnut olla juuri ollenkaan. Eli eiköhän se tästä.


Vihdoin saa rauhoittua..


Herranjestas, mitä noi nyt tekee..

Käykää myös vilkaisemassa kotisivujamme http://hoppana.net, olen saanut päivitettyä sivut joten uutta materiaalia, kuvia sun muuta on sivuilla taas ja uusi hieno ulkoasukin on saatu esille!

Koirakuumetta..? torstai, Syy 9 2010 

Kirjoitettu sunnuntaina 5.10.2010

Äitin kaunis rakas <3

Tunnun jakavan maailmalle pahaluontoista koirakuumetta. Työkaverillenihan tässä hetkisitten haettiin samalta kasvattajalta kuin minun tytöt pk uros pentu ja nyt, voisinko sanoa vihdoin ja viimein äitini odotus on päättynyt ja hänelle asettui taloon kaksi pientä lyhytkarvaista tyttöä sijoitukseen. Kun ystäville kerron Säteen olevan juoksussa ja astutuksen olevan ajankohtainen kaikki sanovat että yksi pentu on heille varattu! Mutta onko koirakuumeen tartuttajan titteli edes niin paha kun kyseessä on näinkin ihana ja valloittava pieno koira.

Sämppiskin osaa/malttaa joskus poseerata

Perjantaina minä sain jännittää toden totisesti, ehkä syyttä mutta jännitin kuitenkin. Säteellä oli nimittäin polvitarkastus. Aamulla kiiruhdin kasvattajan luokse, onneksi työvuoroni oli vaihtunut iltaan niin pääsin itse pienen tyllerön mukaan turvaksi. Sieltä ajoimme Vihtiin ja oli polvitarkastuksen vuoro. Kasvattajalla oli mukanaan kaksi muuta chihua ja mikä lottovoitto, Säteellä on 0/0 polvet, niinkuin myös näillä kahdella muulla nartulla jotka tarkastettiin. Säde myös rokotettiin samalla joten sekin on pois päivänjärjestyksestä.

Äidin lapset, Lumia & Laya

Kokeilimme perjantaina myös mitä Säde sanoisi nyt pojasta, kiinnostus oli suurempaa mutta vielä tyttönen ei ollut ihan valmis, tänään matkaan taas illalla kasvattajan tykö ja uskon että nyt voisi syntyä jopa tulosta, Säde tarjoaa itselleen Saralle minkä jaksaa. Mutta jatkan taas nuiden pienten menon katselemista, ollaan siis äidilläni koirien kanssa kylässä ja neljä pientä viipottajaa menee ihan tuhattajasataa ympäri huushollia.

Koko köörille iski väsy

Juoksu, näyttelyt, rokotus….. keskiviikko, Syy 1 2010 

Noniin, nytten se kauan odotettu juoksu sitten Säteelle tuli. Lauantaina oltiin työpäiväni jälkeen serkun 18v syntymäpäivillä piipahtamassa ja siellä oli myös siskoni koiransa Eetun kanssa. Eetu oli suunnattoman innokas Säteen luokse menemään ja hetken päästä huomattiinkin että noh. Verinen vuoto on alkanut. Soittelemaan Pirjolle ja nyt suunnitteissa on sitten että Säde rokotetaan ja polvet tarkastetaan perjantaina 3.9. Joko silloin tai sununtaina kokeillaan myös josko astutus onnistuisi ja peukut on nyt sitten pystyssä että homma tärppäisi. Minusta tulloo mummo, hurjaa!

Säde kotipihalla 31.8.2010

Saran kanssa oli Erikoisnäyttelyt Kaivopuistossa sunnuntaina 29.8. Olen sekoillut jotain rokotusjuttujen kanssa mutta meidät päästettiin onneksi mukaan, koira käytiin tänään rokottamassa ja lähtee todistus siitä kennelliittoon joten asia on nyt hoidossa. Koiria oli paljon ja avoimeen narttukehään oli muistaakseni 13 narttua ilmoitettu. Ihan kaikki ei tainnut olla paikalla koska sää ei ollut mikään otollisin. Sara käyttäytyi hienosti, suostui liikkumaan ihan märällä ja osittain jopa mutaisella nurmella ihan ok ja nappasi itselleen jälleen ERIn. Minä taas onneni kukkuloilla. Neljä muutakin sai ERIn ja nämä kurvasivat meidän edelle joten sen kummempaa menestystä ei tullut mutta olisin pelkkään EHseen ollut tyytyväinen joten meni jälleen niinsanotusti yli odotusten.

Nirppanokka Sara

En ole nyt suunnitellut mitään kummempia enää tälle vuodelle näyttelyiden tiimoilta, saa nähdä innostuisinko vielä jonnekkin menemään mutta nyt tuntuu olevan niin paljon häslinkiä kaiken homman osalta ja miten tuo Sämpylä, tuleeko se tiineeksi vai ei. Lahdessa olisi lokakuun lopussa vielä yksi mahdollinen “sauma”, samalla voisi mennä katsomaan Hopia jota minulla on valtava ikävä, tänään taas kaivannut kakkaturpaa ihan kauhiasti!

Vinonenäinen Hopotin

Vinonenäinen Hopotin

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.