Mätsärit takana, viralliset edessä keskiviikko, Elo 25 2010

Tyttösen matkasivat 22.08.2010 Karjaalle Länsi-Uudenmaan koirayhdistys Ryn järjestämään mätsäriin. Minä fiksuna ja viisaana olin lukenut että homma alkaa 10 joten säntillisesti paikanpäällä oltiin myös silloin, mukaan lähti ihanainen sikoni Jenni joka pelasti minut paniikilta, en totisesti halunnut mennä taas yksin kahden kanssa. Tosissaan itse arvostelu alkoikin vasta kello 12 ja muut näyttivät sen tietävän kyllä, palloiltiin suht pitkään siis paikallamme ja eväshetkikin pidettiin kun Jenni kävi hakemassam viereisen ABCn hesestä meille vähän syötävää.

Mätsäri oli mukavasti järjestetty, pennut ja veteraanit erikseen ja sen jälkeen koirat erikseen vielä ryhmittäin. Mätsärin nimikin oli rotuesittely joka valaistui minulle vasta paikan päällä. Chihuhan on ryhmä yhdeksän rotu  joten saimme sitten pyöritellä sormiamme suhteellisen tukevan aikaa ennen omaa hetken kestävää suoritustamme.  Ja kiitos Jennille vielä tuhannesti kun hän apuun tuli, koirat esitettiin meinaan vielä omissa roduissaan yhtä aikaa jonka jälkeen ne vasta arvosteltiin joten perinteistä parisysteemiä ei ollut lainkaan. Jenni esitti Saran joka käyttäytyi hienosti myös “vieraan” esittämänä etenkin kun mamma seisoi melkein pöydän vieressä leperrellen kullalleen kauniita sen aikaa kun tuomari tutki. Säde käyttäytyi todella hyvin, nyt meni yli odotusten! Kyllä kakarakin oppii näköjään. Sara nakitti Säteen edelle ja pääsi ryhmäkehään jossa oli siis yhteensä kolme eri rotua. Sara hienosti kakkonen ja  ei hävitty huonolle nimittäin luokan voitti villakoira jolla oli kaikki mahdolliset arvonimet yms. omistajan kertoman mukaan. Hienot tytöt minulla jälleen ja taas yksi ruusuke lisää Saran palkintosaaliiseen!

Säteellä odotetaan nyt kovasti juoksua joten kohta minunkin vauvvelista tulee äiti <3. Saas nähdä tuleeko meille sitten se paljon puhuttu (ja odotettu) kolmas vauvva taloon. Pitäähän jokaisessa koiratalossa missä on useampi haukku olla lapsi-äiti-mummo seurue. Säde ei vain yhtään tykkää kun tutkin joka päivä joko on tullut aika mutta joka päivä sekin sujuu paremmin.
Sara on keksinyt puruluut ja lelut ja sekös ihmetyttää Sädettä joka menee hakemaan puruluuta itselleen mutta saakin kiukkuista murinaa osakseen tai jopa haukahduksen. Säde jää katsomaan aina ihan hoomoilasena että mitä ihmettä tapahtui, mikä tolle mamille nyt tuli ku ei sitä ennen mikään tollanen kiinnostanut. Voi voi, on nuo koiruudet niin mahtavia.

Saran kanssa matkataan Kaivopuistoon erikoisnäyttelyihin tulevana sunnuntaina, tyytyväinen ollaan EHseen ja jos parempaa tulee niin se on pelkkää plussaa, lk chihuja on 68 joten pitkä päivä tulossa! Huh, meinaankohan taas pyörtyä jännityksestä. Juttelin juuri kaverin kanssa että minun on pakko esittää nuo koirat itse tai kupsahtaisin takuulla kentän laidalle, katsojan jännityshän on aina pahempaa kuin itse “suorittajan” jos koiran esittämistä voi suorittamiseksi kutsua. Joka tapauksessa jännitän kehässä jo niin paljon, etten varmasti kestäisi kentän laidalla seuraajan roolia. Mitäköhän jännitän, sitä en tiedä.

Mutta nyt on mentävä nukkumaan, selän takana kuuluu käheää murinaähinää ja jalkaa raaputetaan niin kauhiasti että kohta siinä on monttu. On se helppoa kun koirat kertovat milloin on nukkumaanmeno aika!

Sara sanoo että nyt pittää mennä nukkumaan

Jätä kommentti &#187;

 

Kuulumisia sunnuntai, Elo 15 2010

Säteellä kauhia kiiiiire karkaavan lelun luo

Sohvan nurkkaan on hyvä käpertyä yhdessä unille

Elämä on sujunut sangen mallikkaasti, tyttelöt viihtyvät mainiosti toistensa seurassa ja saavat noin kerran päivässä riehumiskohtauksen joka onkin sellaista menoa että heikompien on parempi siirtyä alta pois. Sarakin on tosissaan piristynyt ihan hurjasti Säteen tulon jälkeen. Sara on edelleen ehdoton mamman tyttö, Säde meidän molempien tyllerö mutta eniten se on Saran perään, onneksi kuitenkaan isoa itkua ei synny jos koirat ovat hetken erillään.

Kävimme myös debytoimassa Säteen kanssa Nummelassa mätsäreissä 31.07.2010. Ja myös Sarana pääsi mukaan reissuun ja voi kuinka se tuntuikaan konkarilta lähes järkyttyneen Säteen rinnalla. Olin reissussa yksin mutta en uskonut sen tuottavan ongelmia koska harjoittelu Säteen kanssa oli jäänyt häveliään minimiin joten kehäkäyttäytyminen ei odotetusti voinut olla kovin hyvää ja lievä alapurentakaan ei asiaa paljoa auttaisi. Sara käyttäytyi kehässä sangen mallikelpoisesti, tyttönen on löytänyt häntänsä nyt totisesti ja kulkee niin tättärällää että. Saimme hienosti punaisen nauhan ja sitten olikin kiire vaihtaa koiraa sillä se oli heti seuraavassa parissa.
Säde oli kauhuissaan ja oli takuuvarma siitä että kehässä parina ollut mopsi syö hänet. Tuomari antoi meille luvan siirtyä jälkimmäiseksi jonka jälkeen juoksu sujui ihan hyvin. Seissyt Säde ei hetkeäkään niinkuin pitää, häntä oli kuin liimattu jalkojen väliin ja vaikka kuinka yritin sitä ylhäällä pitää en onnistunut ja muutenkin koira kaipasi syliin ihan kamalasti ja oli kovin löysä kun yritin sitä epätoivoisesti seisottaa ja sekään ei auttanut yhtään että koirat esitettiin näissä mätsäreissä maasta. Säde tärräsi kuin mikäkin kun  tuomari tutki sitä mutta antoi ihmeen nätisti katsoa suunsa, liekö sen verran kauhuissaan ettei tajunnut yhtään panna vastaan. Tuomari tykkäsi tästä jännittyneestä pikkupaketista ja antoi myös Säteelle punaisen. Apua, minulla olikin yhtäkkiä molemmat lapset punaisten kehässä, olin  reissussa yksin ja hihnojakin oli vain yksi.

Sara, prinsessakoiruus pääsi Siskon polttareissa ihan oikean prinsessan syliin!

Onneksi olin tutustunut paikalla todella kauniin tanskandogin omistajaan (tämä oli pentujen ykkönen ja BIS4, onnea heille) jonka tytär suostui esittämään Saran. Ikää tytöllä varmaankin noin 8vuotta, ensimmäinen koiran esittäminen koskaan ja vieläpä tuntematon koira. Häntä jännitti mutta kaikki meni ihan hyvin. Kehässä oli viisi koiraa ja Sara hienosti PUN3, Säde lamaantui jos mahdollista ehkä vielä lisää koska joutui esiintymään tanskandogin hihnassa ja äiti lähti kerran nokan edestä pois, tyttönen jäi sitten viimeiseksi. Olin koirista kuitenkin ehkä yliylpeä ja hymy oli korvissa. Ja kiitos Suorsan perheelle avusta ja juttuseurasta.

Muuta mainittavaa ei kai ole tapahtunut, olin ensimmäisen kerran tytöistä (ja myös Sarasta) yön erossa siskon häiden aikaan ja jouduin tämän jälkeen yhdeksi yöksi sairaalaan osastolle Ketoasidoosin vuoksi joten heti syssyyn tuli toinen erillään oltava yö. Ikävä koiria oli kova mutta selvittiin hengissä. Sara oli hieman loukkaantunut kun tulin kotiin ja selkeästi seuraili etten taas katoa. Lähdin lauantaina meinaan sen verran kiireellä etten ehtinyt halia ja pussailla koissujen kanssa (hyi mikä äiti olen) ja Jimi vei koiruut vanhemmilleen hoitoon jossa oli mennyt todella hyvin . Kun tytöt tulivat kotiin en ollutkaan kotona vaan sairaalassa, yöksi kotiin, maanantai aamuna sittenkin  takaisin ja vasta tiistaina kotiin. Sara oli ihan varma että jos se päästää minut silmistään niin äiti lähtee kuitenkin ja ihan heti taas.

Jätä kommentti &#187;