Muutamme uuteen osoitteeseen Blogin kanssa eli nykyään tarinoitamme pääset lukemaan täältä >> http://pientenelamaa.blogspot.com/
Ilmoittaudu lukijaksi ja jatka toki turinoidemme lukua! 
Blogi muuttaa sunnuntai, Jou 26 2010
Ei kategoriaa 15.22
Rakkaus keskiviikko, Mar 17 2010
Tarinoita elämänkulusta 22.43
Kun minulta ennen kysyttiin kuka on minulle tärkein eläin oli vastaus hyvin helppo, Hopi tietenkin. Nykyään vastaus ei ole enää helppo, Hopi on tottakai ikuisesti minulle mamman oma pieni sikapoika ja rakastan sitä valtavasti vaikkei se omani olekkaan. Ikävä on kova mutta olen onnellinen siitä millaisessa kodissa se on nykyisin, ennenkaikkea – millaiset ihmiset sen omistaa. Hopilla on todella hyvä olla ja minun ei tarvitse huolehtia onko pojalla kaikki hyvin. Olen kokoajan ajankohtaisesti perillä miten ukko jakselee ja olen erittäin tervetullut katsomaan ja ratsastamaan poikaa. Jos he ovat epävarmoja minulta kysytään neuvoa ja niin pois päin eli saan edelleen olla edelleen rakkaan sikapojan elämässä tiiviisti mukana vaikken jokapäivä pääse venyttelemään pojan vinoa nenää.
Viimeisiä pusuja poju minun omistuksessani
Pakko se on myöntää että tärkeimmän eläimen paikka on vallannut joku ihan muu. Kokoa on huimasti vähemmän mutta sydän on varmasti suurempi kuin kenelläkään maanpäällisellä olennolla. Tämä pieni kahden kilon mötikkä on mamman oma pieni kultainen Sara – kaiken “pahan” alku ja juuri, se suloisin jolla on kamalasti etuoikeuksia. Koin isoimman mahdollisimman onnenpotkun löytäessäni Saran, onneni on suuri saada jakaa elämäni tuon pienen otuksen kanssa.
Pieni ensimmäisellä tapaamiskerralla
Kun näin Saran ensimmäisen kerran jännitin kuin pikkulapsi, intoa täynnä ja ehkä pikkiriikkistä pelkoa tuntien. Sara oli ihana, iloinen pieni suloinen kirppu. Voi onnea kun Pirjo lupasi minulle tytön jvarata. Kun sain varmistuksen siihen että saan Saran noin viikon päästä ensikohtaamisesta hypin ympäriinsä kämppää, soitin Jimille, äitille ja varmasti jolloinkin muulle myös. Hui kamala, muutaman päivän päästä minulla olisi haukku. Siskoni Jenni lähti mukaan hakemaan, kirjoitimme paperit ja matka uuteen kotiin sai alkaa äidiltäni lahjaksi saamassa kopissa. Ensimmäisenä päivänä Saraa jännitti kamalasti mutta tyttö rauhoittui kun otin sen rintani päälle, silittelin ja juttelin. Näin myös nappulat maistuivat ihan hyvin.
Kun Saran ensimmäisen kerran alkoi kävellä itsekseen hihnassa olin super ylpeä! Tyttö oppi todella nopeasti ja voi, pian se kulki häntä heiluen minun edellä. Mamman niin hieno tyttö. Kun eka pisu tuli hihnassa olin niin ylpeä tytöstäni, kaverini oli ihan ymmällään että oleko minä seonnut, elämän suuria riemuja kun koissulle tulee pisu hihnan päässä? No on koska ei se sitä ennen osannut! Kerrostalo aikoina Sarasta oli huisin pelottavaa alkuun kun posti tuli, mutta pian se tottui ja ei enää noteerannut. Ikinä se ei hauku, muutin monien ihmisten mielipiteen chihuista Saranan avulla. Kun muutimme rivitaloon Sara innostui, JEE oma piha. Se kuitenkin haistoi pihalla veljeni koiran hajut ja tuli hyvin vikkelästi takaisin terassille. Meni tovi ennenkuin Sara uskalsi ottaa pihan omakseen.
Sarasta kylmä maa on kamalaa
Ei ole mitään niin ihanaa kuin tuo pieni kirppu kainalossa tuhisemassa, se työntää päänsä kaulan ja olkapään väliin ja tuhisee niin maan kauhiasti, välillä se myös kuorsaa ihan hirmuisen vaimeasti. Kunnon unilääke, pitäisiköhän nauhoittaa ja markkinoida uutena unilääkkeenä, minulle se ainakin tepsii! Ei ole toista koiraa joka on niin iloinen kun äiti tulee kotiin, Sara usein jopa itkee onnesta, häntä heiluu niin että koko pylly pyörii, se aivastelee välillä ja tepastelee ihan hurjasti! Se saa minut niin kamalan onnelliseksi. Kun istun koneella Sara haluaa usein laatikkoonsa, se pomppii kahdella jalalla ympärilläni niin kauan että huomaan ja nostan , siellä saa olla muita ylempänä ja rauhassa. Ylin kirjoituspöydän laatikko on siis pehmustettu pyyhkein ja minun vaattein jotta Saralla olisi pehmeä alusta! (okei, Säde saa nauttia välillä Saran seurana laatikon ylellisyydestä). Sara saa myös vallan mainioita aivastelu kohtauksia kun se innostuu, suu on hymyssä korviin saakka ja aivastelee useita kertoja niin että pääkin menee mukaan ja koira heilahtaa taaksepäin. Sara siis taitaa olla allerginen liialle intoutumiselle. Niin ja unohtamatta lipoiskohtauksia, välillä Sara lipoo huuliaan ylöspäin niin että koko nenä peittyy. Kuuluu vain lurps lurps kamalan nopeasti kun kieli käy kauhiaa vauhtia ja tätä voi kestää tovin jo toisenkin.
Tämä pieni tirriäinen on minulle niin kovin tärkeä, vaikka tietenkin myös muut ovat mamman ihania ja tärkeitä mussukoita on Sara se numero ykkönen, poikkeuksetta! Sitäpaiti – Sara osaa istua kun käsketään ja muut ei! 
Sangen edustava kuva sarasta unilaatikossa
Jottei koko päivitys menisi ihan Saramaiseksi niin yleisesti ja nopeasti vielä muut kuulumiset. Nami on rohkaistunut ihan huuuurjasti ja olemme aloittaneet pöytäharjoitukset. Siitä tulee vielä jotain, fiksu se on ainakin! Pyrden maha kasvaa ja venyy, paljonkohan siellä on vai onkohan se vain läski? Niin olenkohan edes maininnut että Pyrykin on tiine, kaikki meni vaan Säde hömpötykseksi ennen pentuja joten tälläinenkin olennainen asia on jäänyt mainitsematta. Sillä on laskettu itsenäisyyspäivän tienoilla. Ja öö. Muuten meillä menee hyvin samanlaiseen tapaan, huomenna katsomaan pentuja ja ottamaan kuvamateriaalia lisää. Laitan tähän nyt kuitenkin muutaman loppuvirkistyskuvan suloisista vaavoista.
Toukat <3
Tyttö1 - Poika - Tyttö2
Ahnaasti maitobaarilla
Ylpeä äiti - tänään taas näköjään tälläinen "edustavien" kuviaen julkaisu päivä!
Valvomista maanantai, Mar 8 2010
Sunnuntaina oltiin siis siellä Lahdessa kolmen koiran kera. Kakka reissu heti alkuun koska minulle aamuherätykset ei ole nannaa, vieläpä se kellojen vaihto sählinki siinä joten heräsin kiltisti 04.30 eli tunnin liian aikaisin. Ja tajusin tietysti vasta viideltä enkä uskaltanut enää nukkumaan ryhtyä. Pääsin matkaan ajallaan, tosin tuli jopa vähän kiire, laskeskelin minulla olevan rutkasti aikaa ja datailin koneella. Matka meni ihan okei mutta olin muistanut Viksun eli Hopin uuden omistajan osoitteen väärin, soitin ja sain ajella vähän lisää kunnes viimein löysin perille. Noh, tallinomistaja oli soittanut että Hopotin on loukannut jalkansa joten Viksu lähti sinne, minä sain yrittäöä itsekseni löytää näyttelypaikan. Ja arvaten en ollut pistänyt osoitetta ylös koska ajattelin tietysti saavani neuvon perille. Onneksi sain osoitteen sinne lähelle ja löysin perille.
Sara näyttää syksylle kieltä
Päästiin kehän laidalle ja minua jännitti jostain syystä ihan hulluna, manasin jo koirien määrää mutta kun Pyryn sain kehään hellitti jännitys. Pyry käyttäytyi hyvin. Boorista sen sijaan jännitti ihan kamalasti ja koko homma meni ihan penkin alle. Hyvän se sai joka on minusta jopa ihme siihen pojun jännittämisen määrään nähden. Nooh, alan käyttämään sitä mätsäreissä kunhan kerkiän ja vasta sitten virallisiin kun mätsärit sujuvat. Sara esiintyi paremmin kuin koskaan ikinä, Viksukin pääsi ennen Saran vuoroa paikalle ja hän napsi kuvia, pitää muistaa pyytää niitä. Saran jälkeen lähdimme katsomaan Hopotinta, pahan näköinen haava mutta kyllä se siitä. Jo maanantaina sain viestiä että heppa kävelee paremmin ja loppuviikosta olivat päässeet jo varovasti selkäänkin. Navi teki loppumatkasta tenän ja eksyin lahjakkaasti. Olin itkun ja raivon partaalla kotiin päästessäni ja hyvin onnellinen että olen kotona.
Pyry: EH – “Erinomainen tyyppi. Kaunis pää ja ilme. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Tiivis runko. Liikkuu jäykästi takaa ja kääntää kinnerkulmia ulospäin. Hyvä karvapeite.”
Booris: H – “Pitkärunkoinen uros. Kallo saisi olla pyöreämpi ja otsapenger voimakkaampi. Kuono osa saisi olla lyhyempi ja alaleuka leveämpi. Riittävät kulmaukset edessä ja takana. Pitkä lanneosa. Käyttäytyy arastellen.”
Sara: EH, AVK3 – “Hyvän tyyppinen, reippaasti esiintyvä narttu. Hyvä pää ja kaula. Riittävät kulmaukset edessä ja takana, mutta etuosa saisi olla tiiviimpi. Vankka runko. Pysty lantio. Liikkuu hyvin takaa, edestä löysästi. Esiintyy hyvin.”
Susu - Säde - Sara = S-rykmentti
Vein Booriksen kotio tiistaina ja suunnitelmat muuttuivat sen verran että nappasin mukaani Tuiskun, jonka piti tulla minulle vasta Säteen lähtiessä kasvattajalle. Niin, olenkin unohtanut mainita että ajatuksena on pitää Säde kotona joko synnytyksen alkuun tai laskettuun päivään saakka. Ihan sen takia että Sämpylä on niin kiintynyt Saraan ettei mitään rajaa, turhaa aiheuttaa koiralle erostressiä ja sen vuoksi käynnistää synnytys liian aikaisin, varotoimenpide siis. Tuisku on veikeä ja hirmuisen energinen tyttönen, teki ensimmäisen pentueen hetki sitten ja vieroitus on juuri takanapäin, tämänkin kanssa siis tarkoitus on suunnata kehiin.
Tuisku ja pennut. Kuvan on ottanut kasvattaja eli Pirjo
Nämä ylläolevat tekstit on kirjoitettu 07.11.2010 yöllä valvoessani.
En ole tajunnut mittailla Säteen lämpöjä ja olin lauantaina 06.11.2010 menossa normaalisti ajatuksissani nukkumaan. Säde oli ollut koko päivän ihan normaali ja illansuussa mietin että hengitteleekö tyttö hieman raskaasti. Mittasin lämmön, 37.4 eli hieman alakanttiin. Seurailin sitä noin tunnin välein ja hieman ennen kymmentä lämpö oli 36.4, yhdentoista aikaa 36.9. En viitsinyt enää soitella Pirjolle kun koira oli täysin normaali, ensikertalainen joten ajattelin kaiken etenevän hitaasti. Pirjo kuitenkin sattui tulemaan facebookkiin joten kerroin hänelle asiasta ja hänkin epäili että huomiseen menee, kertoi kuulemma pitävänsä puhelimen lähellä. Säde oli hyvin rauhallinen ja ei petaillut juurikaan, ainoa mitä petasi oli lähinnä sellaista kuopsutusta että epäilin jonkun lelun olevan sohvan välissä. Mitään ei tapahtunut joten kolmen jälkeen tätä kirjoitellessani ajattelin painua tunniksi pehkuihin. Säde kuitenkin kääntyi sopivasti ja “pyllisti” hieman ja huomasin hännän alla jotain punaista. Vesipussihan se siellä ja tähän tätiin tuli vauhtia.
Sara pentuna ja äitinsä "Siirin" kanssa. Tämä Pirjon ottama kuva saa korvata Säteen pentujen kuvia odotellessa.
Oltiin Pirjolla neljän maissa, Säde oli edelleen suunnattoman rauhallinen, hieman petaili enemmän ja välillä asettui nukkumaan. Minulla oli täysi työ pysyä hereillä mutta ihme kyllä pysyin kuin pysyinkin! Kuuden maissa alkoi tyttö näyttämään hieman työntämisen merkkejä, herätin Pirjon ja ajattelin sitten olevani väärässä. Ei kuitenkaan sillä 06.35 Säde synnytti maailmaan vaalean tytön, 132g. Oli uskomatonta huomata kuinka kullannupun äidinvaistot heräsivät saadessaan pennun viereensä, voi sitä putsaamista ja kuinka Säde käpertyi niin että vauva jäi tissien tykö ja vielä päänsä asetti pennun päälle jottei sille vain tulisi vilu. Todella hienosti löytyi tissi ja pieni häntä heilui kun maito oli niin hyvää!
Säde alkoi reilun puolentunnin kuluttua työntämään uudelleen mutta hieman laiskasti, pelkäsimme jo että pentu jota neiti pusersi maailmaan olisi kuollut kun ei tuntunut etenevän homma lainkaan. Annoimme oksitoonia 0,3mg ja pian sen jälkeen syntyikin ihan hieman alle yhdeksän maailmaan potra, sininen poika jonka paino oli 153g. Tälläkin kertaa Säde otti tulokkaan loistavasti vastaan ja myös poika löysi tissille loistavasti! Tämän jälkeen tyttö lepäili ja epäilimme että onko siellä vielä jotain vai ei. Olimme kuitenkin aika varmoja että yksi siellä vielä on, ainakin. Kahteen tuntiin ei tapahtunut juurikaan mitään, kävelytimme tyttöä välillä ja hinku vauvvojen luokse oli hirmuinen. Annoimme uudelleen oksitoonia hieman ennen yhtätoista ja n,11.00 syntyi maailmaan toinen tyttö, tummempi kuin ensimmäinen. Painoltaan 149g.
Oli uskomaton kokemus olla mukana, nähdä tuollainen maailman suuri ihme, pienten pentujen syntyminen, koiran äidinvaistojen heräämisen näkeminen. VAU! Olin ihan pökerryksissä onnesta ja hieman väsymyksestä, kyllä uni maistui kun kotiin pääsin! Tuo on sitä mitä tahdon tehdä. Unohtumaton, hieno ja mahtava kokemus! Ja ihme kyllä ei tuntunut pahalta jättää koiraa sinne, tyttö oli niin onnellinen tuore äiti ja kun kaikki näytti olevan loistavasti niin lähdin itsekkin tuoreena “mummuna” ajelemaan kotiin.
Tämä elohopea on nyt tuore, täydellinen äiti <3
Menestystä keskiviikko, Lok 27 2010
Ei kategoriaa 10.51
Pallomasu ja jäätyvät tassut
Jaa, piti oikein lukaista vanha päivitys että mitä siellä oli ja mitä tähän tulee. Dementia iskee ilmi selvästi jo näin nuorena, no ehkä me selvitään siitä! Ainakin se on varmaa että Säteen maha on tuplannut, ellei triplannut kokonsa. Se on valtava pallo, kunnon lyllertäjä. Emäntä alkaa olla kauhuissaan että montakohan siellä oikein on. Ja se mitä puhuin aiemmin että selviän varmaan koittavasta erosta ihan okei kun vili viikareita on tässä huushollissa muitakin mutta pyh ja pah. Nyt jo, viikkoa ennen koiran kiikuttamista kasvattajan huomaan olen jo aikalailla tolaltani. Pitää varoittaa työkaveria jo hyvissä ajoin että tuskin olen ensiviikon tiistaina parhaimmillani. Kiittelen ja toistelen kokoajan sitä että onneksi kasvattaja asuu lähellä ja pääsen katsomaan pientä rakasta koirulia, mutta sen sanon että ikävä tulee olemaan valtava! Yhyy, no itketään sitä sitten (ja ehkä jo vähän ennen….)
Susu suloisuus!
Sunnuntaina, eli 25.10 lähdettiin taas Saran ja Pyryn kanssa matkaan kohti mätsäreitä. Voe ja kamala, näitä oli stressattu ja paljon, minäkun en osaa liikkua, saatika ajaa Helsingissä sitten ja pätkääkään. Sain Jimin siskon Jannin kaveriksi mukaan ja ihme kyllä, navigaattorin ja Jannin yhteistyöllä pääsimme hengissä perille, panikoin kaistoista mutta onneksi Janni oli vierellä antamassa kai-ohjeitaan joiden kanssa pääsimme perille ilman ainuttakaan eksymistä joka aiheutti lähipiirissä ihmetystä. Appiukko oli kuulemma ollut kokoajan puhelimen äärellä että millon tytöt soittaa että ollaan täällä…. jossain.
Ilma oli ankea ja kylmä, pitkiksiä tuli ikävä ja villasukatkaan eivät olisi ollut lainkaan huono vaihtoehto. Siellä me mentiin mahat pystyssä koska koirat olivat takkiemme sisällä lämpimässä, Sara ilmeisesti oli sitä mieltä että nenäkin jäätyy ja yritti kaivautua päätään myöten takin syövereihin, Pyry sen sijaan oli ihan fiiliksissä saadessaan seurailla maisemia.
Omat pienet rakkaat <3
Meitä edellä ollut chihu sai sinisen ja ainut kuulemani kommentti oli se ettei ole chihuille otollinen sää, koira ei halua esiintyä ja juosta. Manasin jo vilukissa Saran taivaisiin, se ei meinaan vesisateesta piittaa. Mutta mitä vielä, häntä pystyssä viiletettiin ja paikallaankin seistiin maassa jokainen jalka ylhäällä, tärinä oli kyllä sitäluokkaa että hyvä kun ei emäntää jo hävettänyt, aina tilaisuuden tullen kaappasin haukun syliin lämpimään. Punainen tupsahti, tuomari piti koirasta kovasti ja ihmetteli että miten noin pieni ja kylmissään oleva koira esiintyy noin edukseen. Pyry yllätti jälleen, pöydällä seistiin hienosti, juoksi todella nätisti ja niin pois päin, loistavaa. Tuomari ihmetteli tämänkin liikkumista ja etenemistä, suorastaan kuulemma lentoon lähti kun lähti juoksemaan. Punainen pyryllekkin joka oli Jannille kauhistus, hän joutuisi esittämään Pyryn punaisten kehässä.
Äiti sano et päästään sisään, KIIRE
Koiria oli koko pienten luokassa noin 40kpl joten punaisiakin noin kaksikymmentä. Tuomari karsi ensin noin puolet pois ja Sara tippui tässä kohdin, nappasin Jannilta Pyrden ja jatkettiin kiertämistä, ja ihme kyllä, pääsimme parhaiden neljän joukkoon joista sitten PUN4. Uskomaton suoritus noin kuukauden hihnassa kulkeneelle koiralle, kamala keli josta ei ainutkaan minun koirista pidä ja vasta toiset mätsärit. Pokaali, ruusuke ja iso herkkutikku saatiin palkinnoksi joten nyt on sitten eka pokaalikin kirjahyllyä koristamassa. Poiskin päästiin hengissä ilman eksymisiä!
Jonkinlainen kuva Pyrdestä ja pokaalista
Nyt olisi sitten perjantaina aika hakea Booris meille muutamaksi päiväksi, pitää pesutalkoot lauantaina ja herätä aivan liian aikaisin sunnuntaina ja ajella kolmen koiran kanssa Lahden virallisiin. Samalla reissulla pääsen taas katsomaan Hopikultaa. Palaillaan taas ja katsotaan miten Lahdessa sujuu!
Masu kasvaa perjantai, Lok 15 2010
Mamman omat puskakoirat
Sunnuntaina siis lähdettiin Saran ja Pyryn kanssa kohti Saloa, kiirehän siinä tuli kun ensin oli Säde sitä mieltä että minäkin lähden mahoineni messiin ja kun Säde oli juuri saatu sisälle oli Susu samaa mieltä. Susun kiinni oottoon menikin hieman kauemmin mutta kiinni saatiin ja karkurit joutuivat odottamaan makuuhuoneessa että toinen parivaljakko pääsi matkaan. Sikäli mukavaa nyt kun on useampi koira niin ei kenenkään tarvitse jäädä yksikseen, vaikka olihan haukuilla Jimi täällä seurana. Löysin paikalle ihmeen helposti (okei, oli minulla navigaattori) ja populaa oli mätsäreissä paljon, pienten kehässä jo pelkästään huimat 39 koiraa! Odottelua ja odottelua mutta kehään päästiin, mukava kehäsihteeri piti toista koiraa aina ollessani kehässä, koirat olivat peräkkäisissä pareissa ja Pyry oli tiiviisti sitä mieltä että hänhän ei mökistään pois tule, olisi mennyt turhaa aikaa jos olisi pitänyt koira käydä sullomassa koppaan ja toinen sisään.
Kaunis syyskuva Pyrystä
Sara esiintyi edukseen, parinaan hänellä oli kovin hieno bichon frisé ja ajattelin että sininen hupsahtaa. Tuomari ihmetteli kovin pientä kokoa, ilmeisesti hän on enemmän isojen koirien kanssa tekemisissä. Liikkeet parani Saralla kun juostiin itsekseen, Sara oli taas sitä mieltä että tuo takanatuleva valkoinen jättiläinen varmasti tulee ja puree pientä pyllyä. Kyllä se paljon tekee kulkeeko häntä koipien välissä karkuun vai ylväästi häntä ylhäällä. Tuomari tykkäsi molemmista ja saatiin molemmat punainen nauha! Pyry yllätti, se juoksi ihmeen hyvin, pysyi rinnalla vaikka lenkeillä kulkee vielä perässä ja häntä ylhäällä kokoajan vaikka hänenkin takanaan tuli koiruus. Pöydällä jonka tiesin olevan meille heikkolenkki tytteli ei seissyt lainkaan mutta kaipa tuomari jotenkin sen sai tutkittua, sininen nauha humpsahti. Olen kuitenkin todella tyytyväinen Pyryn hihnakäyttäytimiseen, meni totisesti ja vauhdilla yli odotusten, tästä on todella hyvä jatkaa!
Söpö Susu!
Sinisten kehään minulla tuli kirjaimellisesti totinen hoppu, Pyry ei tainnut tajuta edes että ollaan kehässä taas. Hienosti tyttö esiintyi, valittiin meidät jopa jatkoon joka oli jälleen, totinen ylläri! Ja vieläpä niinkin hienosti että oltiin sinisten kakkonen, saatiin ja vaikka mitä palkintoa osaksemme. Vau! Punaisia oli ihan hirveästi, ei meinattu mahtua juoksemaan ollenkaan, osa kulki ns sisäuraa niinkuin me Saran kanssa. Nyt ei päässyt Sarana palkinnoille mutta myös punaisten kehässä oli chihu edustamassa, taisi tulla kolmanneksi.
Erittäin hyvä ja antoisa reissu josta jäi hyvä mieli, nyt puntaroin että josko vaiko ei, helsingissä olisi vielä yhdet mätsärit ennen Lahden virallisia. Pyrylle tekisi kyllä todella hyvää pöytätreeni ihan mittelömerkeissä vielä, puntaroidaan puntaroidaan ja kysellään vähän Pirjolta mitä mieltä hän on.
Säteen vaavamassu
Säteen masu on kirinyt vauhtia kasvussaan! Käytiin alkuviikosta näyttämässä mahaa Pirjolle ja ensin hän sanoi ettei siellä mitään ole, lurjus akkanen veti koko mahansa sisään jännityksessä mutta pian rentoutui ja mahakin tupsahti esiin ja kun Säde oli minun sylissä tuli toteaminen että kyllä se tiine vaan on, tissitkin on kasvanut! Eli viisi viikkoa olisi nyt täynnä, vähän päälle. Alustavasti on sovittu että Sämppis matkaa Pirjolle 2.11.2010 eli Lahden reissun jälkeen, sinne tosin Säde ei lähde. Kauhiaa tulee olemaan, tänäänkin heräsin aamulla niin että pieni koira oli yöllä käpertynyt kainaloon ja piti päätään kaulani päällä, tuhisi ehkä maailman suloisimmalla tavalla. Voi voi, onneksi näitä muita jää tänne, muuten hajoisi tämän eukon pää!
Mitäs vielä, Susu on rohkaistunut aivan ja kamalasti. Hyvä ja hienoa sanon minä! Se on myös hieman enemmän minun perään kuin Jimin, mutta eiköhän se siitä ja sekin pieni tytteli ymmärtää kuinka kiva isi onkaan!
Äidin rakkauspakkaus sämpylä
Tapahtumaa kerrakseen lauantai, Lok 9 2010
Tarinoita elämänkulusta 22.06
On taas jäänyt blogi taka-alalle kun muka on ollut niin tuhottoman kova kiire. Mistä edes aloittaisi, öääö. No SÄde siis palasi kotiin kasvattajalta perjantaina 10 syyskuuta ja jälleennäkemisen riemu oli suuri niin Saralla, emännällä kuin Säteelläkin, oli ihanaa huomata että oli sillä Sämppiksellä tainnut mammaakin olla ikävä kun tuli kovasti kinumaan syliin Saraa moikattuaan. Jännitys alkoi ja peukut kohti kattoa että tärppäsikö vaiko ei. 29.9 tämä koira-äiti huikki hurraa jipii hihii huutoja kun huomasi koiralla olevan pieni pieni alavatsa pömppis, toki epäilyt olivat olleet jo suuria kun koiruli oli aikalailla rauhottunut ja muuttuut kovin hellyyden kipeäksi. Nyt masukki on pullistunut entisestään ja emäntä on ihan innoissaan tullessaan mummoksi. Mutta kyllä jo kauhulla odotan aikaa että Säde lähtee kasvattajalle, ikävä tulee mutta onneksi Pirjo asuu lähellä ja saan käydä murua moikkaamassa, varoittelin jo että voipi olla että muutan pentulaatikkoon koirien seuraksi. Ehkei kuitenkaan.
Odottava äiti, juuri jaksoi silmiään raottaa.
Ongelma miten Saran saa tyytyväiseksi Säteen lähdettyä on ratkennut. Meillä nimittäin vilistää kahden sijasta neljä pientä koiraihanuutta! Oho, taas määrä tuplaantui. Meillä on ollut Pirjon – kasvattajan kanssa puhetta että alkaisin käyttää omieni ohella hänen chihujaan kehissä. Noh, idea otti tuulta purjeidensa alle ja muutama viikko meillä on vipeltänyt pari laina-asukkia täällä, harjoitellaan miten seistään pöydällä, kuljetaan kiltisti hihnassa jne. Luultavasti jatkossa meillä alkaa olemaan muutama Pirjon koira täällä ja teemme tälläistä yhteistyötä. Minulle vain oikein mukavaa ja Jimikin on ihan myötäilevä asian suhteen.
Aluksi meille tuli Pyry ja Booris, eli Pirjon oma kasvatti, äärettömän kaunis pitkäkarvainen narttu ja sitten Booris eli lyhytkarvainen uros joka on muuten Sämppiksen tulevien pentujen isipappa. Hui sitä menoa alkuun kun Boorista olisi nuo meidän tytöt kiinnostanut ihan kamalasti mutta tilanne rauhoittui. Vein Booriksen kotiin nyt torstaina mutta koirien lukumäärä pysyi samana koska nyt harjoittelemaan tuli suloinen pitkäkarvainen suklaanarttu Susu. Susu on kovin arka ja jännittää, ei ole vielä päässyt tuon kolmen koplan joukkoon mukaan mutta eiköhän se siitä. Mutta kyllä, nyt on iiiihanan rauhallista kun on se neljä narttua eikä uroksia. Katsotaan miten lähtee hoito-otuksilla sujumaan kun 31. päivä matkataan Pyryn, Booriksen ja Saran kanssa Lahteen näytille, minä ainakin huudan hip hei hurraa koska tuomari on suomalainen!
Saimme myös kokea Jimin kanssa millaista on kun koirille iskee ripuli/oksennustauti. Pyykinpesukone on laulanut, sanomalehdet on saaneet toimia lattiana ja näin pois päin. Neljästä koirasta kolme oli enemmän tai vähemmän sekaisin mahansa kanssa ja oksennusta ja ripulikakkaa oli joka kulman takana. Ainoa joka säästyi tältä oli Sara mutta hieman epäilen Säteen mahapurujen johtuneen mahdollisesta kakan syönnistä, oppiikohan tuo ikinä? Nyt on kuitenkin tauti jo hyvin voitettu, koiruudet voivat hyvin ja kakka kiinteää. On ne suuria elämän iloja kun näkee kakan muuttuneen kiinteäksi! Tuntui kuin olisi lapsia ollut kun kukuin neljään saakka väkisin hereillä seuraillen rauhoittuuko koiran vatsa vai ei. Canicur oli kovin kiva ystävä näinä päivinä, tehokasta! Asiaa helpotti kamalasti se ettei ainutkaan lämmennyt riisille, mitä minä niille annan. No mutta, nyt on kaikki terveitä ja elämä hymyilee.
Huomenna pitäisi lähteä Saloon mätsäriin Saran ja Pyryn kanssa, käyn näyttämässä Pyrdelle mikä on homman nimi jottei Lahdessa olisi ihan niin kamalaa. Samalla mennään moikkaamaan veljeä, hänen vaimoa ja heidän tytärtään Saaraa. Hihii, nähnyt Saaraa aikoihin, tätin pientä ihanuutta <3
Tyttöjen kurahaalarit, niiden kanssa ollaankin sitten tooodella tönkköjä mutta harjoittelu tekee mestarin
Koko kööri, Booris tosin jo palannut kotiin
Nättimys Pyrynen
Hoitopaikka torstai, Syy 9 2010
Tarinoita elämänkulusta 11.01
Olen saanut seurata läheltä kahden pienen haukun kasvamista sillä Lumia ja Laya ovat olleet minulla hoidossa kolmena päivänä tällä viikolla. Ihania pieniä vintiöitä kyllä painivat ja pitävät hauskaa keskenään ja Sara on seuraillut naperoiden menoa tarkkaavaisena ja ymmärtäväisenä. Välillä kaikki kolme menevät pehkuihin yhdessä samaan petiin sulassa sovussa.
Painikaverit
Miksi puhun kolmesta? Olen ollut maanantaista asti ilman Säteen seuraa sillä se jäi astutukseen kasvattajalle. Säde on ihan valmis ja sunnuntaina ei ollut kaukana että olisi tärpännyt, mutta pojalla oli niin kova meno päällä ettei homma ottanut tulta allensa ja kun kokeiltiin toista urosta ilmoitti Säde ettei se kelvanut arvon daamille, hampaat vilahtivat esiin. Maanantaina kokeiltiin taas ja päädyttiin että jätän Säteen ainakin päiväksi hänen luokseen ja illalla päätettiin puhelimitse että Säde on alustavasti perjantaihin siellä, jos tuntuu että homma on paketissa ja näin voin hakea koiran aiemmin. Maanantaina oli astutus onnistunut, lopussa oli jotain sählinkiä ollut mutta tiistaina sain ilokseni viestiä että astutus oli mennyt hyvin. Toivotaan nyt että kaikki mennee hyvin ja saan tiineen koiran kotiin. Ja jos ei nyt tärpännyt niin sitten ensijuoksuun uudelleen yrittämään.
Öööö. siis mitä noi kaks ipanaa tekee?
Sara on ollut hieman hämmentynyt Säteen yhtäkkisen katoamisen seurauksena. Vaisu ja hieman arka, karkaa hyvin helposti tietokonepöydän / sohvan alle piiloon vaikka mitään syytä moiseen ei ole. Sen vuoksi onkin oikein hyvä että Lumia ja Laya ovat olleet meillä päivähoidossa, Sara on saanut seuraa ja piristynyt silmissä. Mitäköhän sitten kun Säde menee tekemään pentuja. Itse ei ole ehtinyt edes miettimään ikävää koska on yrittänyt hyysata ja pussailla Saran kanssa minkä jaksaa. Sara on päivittäin laatikossaan äiskän kanssa dataamassa ja saa minulta ja Jimiltä osakseen hirmuisesti pusuja ja yksin ei sen ole tarvinnut olla juuri ollenkaan. Eli eiköhän se tästä.
Vihdoin saa rauhoittua..
Herranjestas, mitä noi nyt tekee..
Käykää myös vilkaisemassa kotisivujamme http://hoppana.net, olen saanut päivitettyä sivut joten uutta materiaalia, kuvia sun muuta on sivuilla taas ja uusi hieno ulkoasukin on saatu esille!
Koirakuumetta..? torstai, Syy 9 2010
Tarinoita elämänkulusta 10.38
Kirjoitettu sunnuntaina 5.10.2010
Äitin kaunis rakas <3
Tunnun jakavan maailmalle pahaluontoista koirakuumetta. Työkaverillenihan tässä hetkisitten haettiin samalta kasvattajalta kuin minun tytöt pk uros pentu ja nyt, voisinko sanoa vihdoin ja viimein äitini odotus on päättynyt ja hänelle asettui taloon kaksi pientä lyhytkarvaista tyttöä sijoitukseen. Kun ystäville kerron Säteen olevan juoksussa ja astutuksen olevan ajankohtainen kaikki sanovat että yksi pentu on heille varattu! Mutta onko koirakuumeen tartuttajan titteli edes niin paha kun kyseessä on näinkin ihana ja valloittava pieno koira.
Sämppiskin osaa/malttaa joskus poseerata
Perjantaina minä sain jännittää toden totisesti, ehkä syyttä mutta jännitin kuitenkin. Säteellä oli nimittäin polvitarkastus. Aamulla kiiruhdin kasvattajan luokse, onneksi työvuoroni oli vaihtunut iltaan niin pääsin itse pienen tyllerön mukaan turvaksi. Sieltä ajoimme Vihtiin ja oli polvitarkastuksen vuoro. Kasvattajalla oli mukanaan kaksi muuta chihua ja mikä lottovoitto, Säteellä on 0/0 polvet, niinkuin myös näillä kahdella muulla nartulla jotka tarkastettiin. Säde myös rokotettiin samalla joten sekin on pois päivänjärjestyksestä.
Äidin lapset, Lumia & Laya
Kokeilimme perjantaina myös mitä Säde sanoisi nyt pojasta, kiinnostus oli suurempaa mutta vielä tyttönen ei ollut ihan valmis, tänään matkaan taas illalla kasvattajan tykö ja uskon että nyt voisi syntyä jopa tulosta, Säde tarjoaa itselleen Saralle minkä jaksaa. Mutta jatkan taas nuiden pienten menon katselemista, ollaan siis äidilläni koirien kanssa kylässä ja neljä pientä viipottajaa menee ihan tuhattajasataa ympäri huushollia.
Koko köörille iski väsy
Juoksu, näyttelyt, rokotus….. keskiviikko, Syy 1 2010
Tarinoita elämänkulusta 11.09
Noniin, nytten se kauan odotettu juoksu sitten Säteelle tuli. Lauantaina oltiin työpäiväni jälkeen serkun 18v syntymäpäivillä piipahtamassa ja siellä oli myös siskoni koiransa Eetun kanssa. Eetu oli suunnattoman innokas Säteen luokse menemään ja hetken päästä huomattiinkin että noh. Verinen vuoto on alkanut. Soittelemaan Pirjolle ja nyt suunnitteissa on sitten että Säde rokotetaan ja polvet tarkastetaan perjantaina 3.9. Joko silloin tai sununtaina kokeillaan myös josko astutus onnistuisi ja peukut on nyt sitten pystyssä että homma tärppäisi. Minusta tulloo mummo, hurjaa!
Säde kotipihalla 31.8.2010
Saran kanssa oli Erikoisnäyttelyt Kaivopuistossa sunnuntaina 29.8. Olen sekoillut jotain rokotusjuttujen kanssa mutta meidät päästettiin onneksi mukaan, koira käytiin tänään rokottamassa ja lähtee todistus siitä kennelliittoon joten asia on nyt hoidossa. Koiria oli paljon ja avoimeen narttukehään oli muistaakseni 13 narttua ilmoitettu. Ihan kaikki ei tainnut olla paikalla koska sää ei ollut mikään otollisin. Sara käyttäytyi hienosti, suostui liikkumaan ihan märällä ja osittain jopa mutaisella nurmella ihan ok ja nappasi itselleen jälleen ERIn. Minä taas onneni kukkuloilla. Neljä muutakin sai ERIn ja nämä kurvasivat meidän edelle joten sen kummempaa menestystä ei tullut mutta olisin pelkkään EHseen ollut tyytyväinen joten meni jälleen niinsanotusti yli odotusten.
Nirppanokka Sara
En ole nyt suunnitellut mitään kummempia enää tälle vuodelle näyttelyiden tiimoilta, saa nähdä innostuisinko vielä jonnekkin menemään mutta nyt tuntuu olevan niin paljon häslinkiä kaiken homman osalta ja miten tuo Sämpylä, tuleeko se tiineeksi vai ei. Lahdessa olisi lokakuun lopussa vielä yksi mahdollinen “sauma”, samalla voisi mennä katsomaan Hopia jota minulla on valtava ikävä, tänään taas kaivannut kakkaturpaa ihan kauhiasti!
Vinonenäinen Hopotin
Mätsärit takana, viralliset edessä keskiviikko, Elo 25 2010
Tarinoita elämänkulusta 20.17
Tyttösen matkasivat 22.08.2010 Karjaalle Länsi-Uudenmaan koirayhdistys Ryn järjestämään mätsäriin. Minä fiksuna ja viisaana olin lukenut että homma alkaa 10 joten säntillisesti paikanpäällä oltiin myös silloin, mukaan lähti ihanainen sikoni Jenni joka pelasti minut paniikilta, en totisesti halunnut mennä taas yksin kahden kanssa. Tosissaan itse arvostelu alkoikin vasta kello 12 ja muut näyttivät sen tietävän kyllä, palloiltiin suht pitkään siis paikallamme ja eväshetkikin pidettiin kun Jenni kävi hakemassam viereisen ABCn hesestä meille vähän syötävää.
Mätsäri oli mukavasti järjestetty, pennut ja veteraanit erikseen ja sen jälkeen koirat erikseen vielä ryhmittäin. Mätsärin nimikin oli rotuesittely joka valaistui minulle vasta paikan päällä. Chihuhan on ryhmä yhdeksän rotu joten saimme sitten pyöritellä sormiamme suhteellisen tukevan aikaa ennen omaa hetken kestävää suoritustamme. Ja kiitos Jennille vielä tuhannesti kun hän apuun tuli, koirat esitettiin meinaan vielä omissa roduissaan yhtä aikaa jonka jälkeen ne vasta arvosteltiin joten perinteistä parisysteemiä ei ollut lainkaan. Jenni esitti Saran joka käyttäytyi hienosti myös “vieraan” esittämänä etenkin kun mamma seisoi melkein pöydän vieressä leperrellen kullalleen kauniita sen aikaa kun tuomari tutki. Säde käyttäytyi todella hyvin, nyt meni yli odotusten! Kyllä kakarakin oppii näköjään. Sara nakitti Säteen edelle ja pääsi ryhmäkehään jossa oli siis yhteensä kolme eri rotua. Sara hienosti kakkonen ja ei hävitty huonolle nimittäin luokan voitti villakoira jolla oli kaikki mahdolliset arvonimet yms. omistajan kertoman mukaan. Hienot tytöt minulla jälleen ja taas yksi ruusuke lisää Saran palkintosaaliiseen!
Säteellä odotetaan nyt kovasti juoksua joten kohta minunkin vauvvelista tulee äiti <3. Saas nähdä tuleeko meille sitten se paljon puhuttu (ja odotettu) kolmas vauvva taloon. Pitäähän jokaisessa koiratalossa missä on useampi haukku olla lapsi-äiti-mummo seurue. Säde ei vain yhtään tykkää kun tutkin joka päivä joko on tullut aika mutta joka päivä sekin sujuu paremmin.
Sara on keksinyt puruluut ja lelut ja sekös ihmetyttää Sädettä joka menee hakemaan puruluuta itselleen mutta saakin kiukkuista murinaa osakseen tai jopa haukahduksen. Säde jää katsomaan aina ihan hoomoilasena että mitä ihmettä tapahtui, mikä tolle mamille nyt tuli ku ei sitä ennen mikään tollanen kiinnostanut. Voi voi, on nuo koiruudet niin mahtavia.
Saran kanssa matkataan Kaivopuistoon erikoisnäyttelyihin tulevana sunnuntaina, tyytyväinen ollaan EHseen ja jos parempaa tulee niin se on pelkkää plussaa, lk chihuja on 68 joten pitkä päivä tulossa! Huh, meinaankohan taas pyörtyä jännityksestä. Juttelin juuri kaverin kanssa että minun on pakko esittää nuo koirat itse tai kupsahtaisin takuulla kentän laidalle, katsojan jännityshän on aina pahempaa kuin itse “suorittajan” jos koiran esittämistä voi suorittamiseksi kutsua. Joka tapauksessa jännitän kehässä jo niin paljon, etten varmasti kestäisi kentän laidalla seuraajan roolia. Mitäköhän jännitän, sitä en tiedä.
Mutta nyt on mentävä nukkumaan, selän takana kuuluu käheää murinaähinää ja jalkaa raaputetaan niin kauhiasti että kohta siinä on monttu. On se helppoa kun koirat kertovat milloin on nukkumaanmeno aika!
Sara sanoo että nyt pittää mennä nukkumaan
